Toiminnan kehittämiseen erikoistunut asiantuntijayritys

Vuodesta -94 yritysten tukena

Caudillo Oy:n jalanjäljet lähtevät liikkeelle vuodesta 1994. Osakeyhtiön kotipaikka on Salo ja yrityksen perustajana olen minä, Jari Laakkio. Markkinoinnin ja viestinnän maailmassa ei peruutuspeiliin juuri kannata vilkuilla, mutta yli 25 vuotta markkinoinnin jatkuvasti muuttuvassa maailmassa on kuitenkin matka, jota ei sovi kevyesti ohittaa.

Juuret Radiossa

Kaikki alkoi ennen Caudillon perustamista, 1980-luvulla, opettajantyöni ohella. Aikana, jolloin kaupallisia radioasemia perustettiin vauhdilla ympäri Suomen, niin myös Saloon. Radio Suomen Salo 88,2 aloitti toimintansa vuonna 1989 ja minut kaapattiin turkulaisen Provoxin mainostuotantomyyjäksi.

Radiomainonnan myymistä pidän edelleen “myynnin korkeakoulunani”. Oli opittava myymään “ilmaa”, pieniä sekunteja tutun, näkyvän printin sijaan. Radiomainonnan maailmassa oppi uimaan asiakkaan liiveihin eli tekemään työtä asiakaslähtöisesti.

Caudillo Oy syntyi vuonna 1994

Matkan varrella radiosta tähän päivään olen tehnyt mainontaa, markkinointiviestintää, koulutusta ja erilaisten projektien kehittämistä ja johtamista, Coca Cola Golfista Jukolan viestiin ja markkinointiviestinnän ammattikoulutuksiin. Vuonna 1994 tuli aika perustaa yritys ja näin syntyi Caudillo Oy.

Wikipedian mukaan Caudillo on sotajoukkojen johtaja, päämies. Caudillo Oy:n tavoitteena on olla asiakkaiden sotajoukkojen päällikkönä kohti menestystä.

Caudillon logon jalanjäljet kuvastavat Caudillon vuosien saatossa toimintaympäristöönsä jättämiä pieniä jälkiä yhteistyöyritysten kilpailutantereelle. 

Toiminnan kehittämiseen erikoistunut asiantuntijayritys

Caudillosta on vuosien saatossa kehittynyt PK-yritysten toiminnan kehittämiseen erikoistunut moniammatillinen asiantuntijayritys. Tavoitteenani on, että löydämme yhdessä ratkaisut yrityksesi haasteisiin, sillä usein toimenpiteet kirkastuvat ulkopuolisen sparraajan kanssa.

Etsitään menestyksesi pullonkaulat ja rakennetaan niihin arjessa toimivat, käytännönläheiset ratkaisut. Luodaan yhdessä mittarit, jotka tukevat ja tehostavat yrityksesi kasvua. 

Mitä ei voi mitata, sitä ei voi johtaa!

Ratkaisuja markkinoinnin haasteisiin

Tarjoan yrityksesi kokonaisvaltaisen kehittämisen ohella myös markkinointiviestinnän palveluita. Saat markkinoinnin ammattilaisen yrityksesi tai yhteisösi käyttöön päiväksi, viikoksi tai vaikka kuukaudeksi. Osa-aikaiseksi sparrauskaveriksi, kokonaiskuvan kirkastajaksi tai tiedon päivittäjäksi. Ihan miten haluat!

Problem solving – ongelmien ratkaisija – haasteellisten projektien sotapäällikkö!

Myynnin korkeakouluna radio

 Mainostuotantomyyntiä radioaalloilla vuodesta 1989 – Caudillon asiakaslähtöisen myynnin peruspohja syntyi radiomainontaa myymällä

Sotajoukkojen johtaja

Vuonna 1994 syntyi Caudillo Oy. Caudillo tarkoittaa sotajoukkojen johtajaa – olemme asiakkaidemme päällikkönä kohta menestystä!

Asiantuntijayritys

Nykyään olemme moniosaaja: kehitämme liiketoimintaa operatiivisella tasolla mutta myös myynnin ja markkinoinnin saralla.

Yhteydenotto

Jätä yhteystietosi, niin ruvetaan hommiin!